ELINA RUOHONEN
|
Näyttelyssä on esillä myös Kalliosinfoniainstallaatio,
jossa Antti Tolvin ääniteos. |
Muutamaa viikkoa ennen näyttelyn avajaisia Elina kertoo työhuoneellaan minulle uusista teoksistaan. Niissä on jatkumo arkkityyppisten eläinten ja ihmishahmojen vuoropuheluun, jota taiteilija on työstänyt aiemmissa teoksissaankin. Vallanjako jatkuu Skenaarioina.
Jossain kohtaa puhettaan Elina osoittaa yhden teoksensa eläintä ja sanoo, että ‘enhän minä tässä mitään ilvestä maalaa’. Katselemme yhdessä ilvestä ja minäkin ymmärrän, että jalustalla makaavan ilveksen tarina yltää paikallisesta pitkälle planetaariseen kehykseen. Ilveksen naama on puoliksi ruhjoutunut. Tai se on kuoriutumassa uudelleen toisenlaisessa tilassa. Sen katse on viisas, rento ja vakaa. Sillä ei ole kiire, vaikka maailma sen takana on kääntynyt ylösalaisin. Tai entisestä maanpinnasta on jäljellä enää vain heijastuma. Kun maailmaa suojelevat yhteiset toimintamallit, tavoitteet ja ymmärrys puuttuvat kehottaa myös filosofi Isabelle Strengers meitä hidastamaan vauhtia.
|
|
|
|
|
Skenaarioita sarjan teokset vievät tulevaisuuteen ilmastonmuutoksen ja kuudennen sukupuuttoaallon synnyttämiä polkuja pitkin. Ne liittyvät aikaan, jossa on tapahtunut suuria muutoksia ja tasapainoa ei ole vielä löydetty eikä ymmärretty sen luonnetta. Luomalla teoksiin pysähtyneen tilan, Elina Ruohonen avaa meille mahdollisuuden ottaa vastaan ja kuunnella toista. Tilassa voi syntyä erilaisten äänien ja voimien risteymiä, uusia yhdistelmiä, joissa on mahdollisuus jonkin uuden alulle.
Ruohonen vie askeleen edemmäs Skenaarioissa pitkään käsittelemäänsä aihetta olioiden, ihmisten ja ei-inhimillisen uudelleenjärjestäytymisestä. Valtasuhteiden sijaan hän miettii nyt mahdollisia suhteita. Filosofi Donna Haraway puhuu samasta asiasta sukulaisuuksien luomisena ja kumppanuuslajeina elämisenä. Ruohonen rakentaa paralleeleja ihmisten välille ja eläimen ja ihmisen välille. Kyse on prosessista, jossa liitytään toisiin, jokainen jonkun kanssa.
|
Onkohan se [ilves] jotenkin sellainen yksinäinen tilojen, metsien salamyhkäinen peto, toimija, vaanija, omalla tavallaan mystinen, sekoitus aktiivista ja jäntevää vaanijaa ja velttoilijaa, jonka rooli on uudessa tulevassa, tässä minun skenaariossa, jotain päinvastaista, se on löytänyt seesteisyyden ja tehnyt tietoisesti valinnan olla siinä.’ |
|
|
Global Warning teoksessa apinanpoikaset ovat puoliksi vihreään sinilevään sukeltaneita. Heidän päällään oleva ornamentti viittaa menneeseen loiston aikaan, sivistykseen ja luonnon kanssa elämisen harmoniaan. Emo on kaiken yllä valtapaikalla takanaan varjokuva apinamonalisasta. Renessanssin hahmon karvaan on taltioitu elollisten kromosomikartastoa.
Päänavauksessa kaksoisnaiset katsovat toisistaan poispäin, heidän hahmonsa kertautuvat varjoina, joiden joukossa on ylempää puuttuva kolmas hahmo. Toisen naisen pää jatkuu seepran päänä. Naisen olkapäillä roikkuu tumman eläimen jalat. Tämä tulevaisuuden käsikirjoitus voisi kertoa uudelleenryhmittymisestä, jossa ollaan opittu eläimeltä sellaista, mikä on unohtunutta. Transformed by Climate Change teoksen hahmo on saanut eläimen kasvot, vieressä oleva toinen olio on katoamassa, näiden välissä ja katoamassa olevan päällä olevat oliot muodostavat äänettömän lauman. Living Planet Indexin mukaan maailman villieläimistä on kadonnut viime vuosikymmenien kuluessa lähes 60 prosenttia. Kun selkärankaiset lajit katoavat ympäristöstä, sekoittuu koko eläinten, kasvien ja mikro-organismien välinen verkosto. Palava aavikko taustallaan olevat hahmot katselevat meitä, osaammeko kohdata heidät? Se yhteisö, josta meidän pitäisi alkaa kantaa vastuuta, on ihmisiä paljon moninaisempi.
|
|
|
|
|
Auran Gallerian alakerrassa on esillä aiemman Vallanjako sarjan teoksia. Niissä ihmisten sijaan eläimet ja kasvit ovat nousseet valtaan ja ihmisen eloonjääminen on kiinni siitä, miten hän onnistuu kuromaan tulemistaan hänelle outoon uuteen yhteisöön.
|
|
Elina Ruohosen teokset on maalattu öljyvärillä läpinäkyvälle akryylilevylle. Maalaustekniikka on käänteinen. Ensin maalatusta kerroksesta tulee työn päällimmäisin kerros, teos on tavallaan aloitettu viimeistelevällä kerroksella. Akryylilevyn pinta heijastaa tilan ja toisinaan katsojan osaksi teosta. Materiaalinen teos on näin vuoropuhelussa ympäristönsä kanssa.
Elina Ruohonen (s. 1970) on kuva-, tila- ja käsitetaiteilija. Hän on opiskellut Kankaanpään taidekoulussa ja Krasnojarskin taideinstituutissa Siperiassa. Hän on suorittanut kuvataiteilijan AMK –tutkinnon sekä taiteen erikoistumisopinnot TAMK:ssa. Ruohosen teoksia on mm. valtion taidekokoelmissa. Hänen viimeisin yksityisnäyttelynsä Helsingissä oli tm-galleria vuonna 2017. Wäinö Aaltosen museossa hänen teoksiaan oli esillä vuonna 2015 OTOS- turkulaista nykymaalausta-näyttelyssä. Hän kuuluu Merisiskot-työryhmään, joka tekee ekologista taidetta ja jonka fokuksessa on erityisesti Itämeri. Elina Ruohonen asuu ja työskentelee Turussa.
www.elinaruohonen.net
Teksti Mari Krappala, TaT, kulttuurintutkimuksen dosentti