|
Heikki Viinikainen (s.1978) opiskeli keramiikka- ja lasimuotoilua Kuopion muotoiluakatemiassa ja valmistui muotoilijaksi vuonna 2010. Heti valmistumisensa jälkeen hän muutti Nuutajärven lasikylään ja perusti oman muotoilustudion, Studio Heikki Viinikaisen. Studio Heikki Viinikainen suunnittelee ja valmistaa uniikkia taidelasia. Kaikki teokset valmistetaan käsityönä Lasikomppanian hytissä Nuutajärven lasikylässä.
Heikki Viinikainen on uniikin taidelasin lisäksi valmistanut oman lasimallistonsa sekä tehnyt näyttelysuunnittelua mm. Suomen lasimuseolle, suunnitteluyhteistyötä Puuni-tuotemerkin kanssa sekä opettanut lasialan opiskelijoita Ammattiopisto Tavastiassa. Viinikainen on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin kotimassa sekä Suomen lasi elää 2005-2010 -kiertonäyttelyyn, joka oli esillä mm. Sloveniassa. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyn opinnäytetyönään vuonna 2009. Heikki Viinikaisen esineitä on hankittu Suomen lasimuseon kokoelmiin. |
Heikki Viinikainen kuvailee suhdettaan lasiin: ”Muodon, materiaalin ja käyttöominaisuuksien tasapainon lisäksi etsin esineistä ulottuvuutta, joka saa ajatukseni liikkeelle.
Lasimateriaalin kohdalla on erityistä sen monet mahdollisuudet herkkyydestä rohkeaan värien ilotteluun. Lasissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla väri, muoto ja tila, jotka elävät valon kautta. Ne saavat aina kiinnostukseni heräämään uudelleen ja johdattavat uusille tutkimusmatkoille lasin maailmaan."