Leikkimetsä
Sarjasta Leikkimetsä: Myrskykori vesi- ja peiteväri paperille, 40x30 cm (2018) https://katiimmonen.com/ |
Auran Galleriassa esillä oleva
Kati Immosen Leikkimetsä on sarjan toinen näyttely. Ensimmäinen Leikkimetsä esitettiin keväällä 2017 Helsinki Contemporaryssa. Taiteilija kertoo, että hänellä oli vielä asioita sarjan kanssa kesken ja että teemaa piti jatkaa. ‘’Tuntui, että metsän elementtien ja yksityiskohtien tarkastelu, niiden uudelleenjärjestely ja rakentelu pienoismaailmoiksi houkutti vielä kovasti.’’ |
Immonen on työskennellyt ekologisen taiteen parissa useissa teoskokonaisuuksissaan. Aiemmat teokset ovat käsitelleet muun muassa Itämerta, sen kasvustoa ja eläinkuntaa. Nyt teokset puhuvat ihmisen ja luonnon sekä elollisen ja ei-elollisen välisistä suhteista. Ne viittaavat unohtamaan kahtiajaon näiden välillä ja miettimään, olisiko kyse enemmänkin symbioottisesta tilasta, joka pitäisi ymmärtää jotenkin uudelleen. Immonen kertoo, että Leikkimetsän tekemisprosessi vei hänet Liisan ihmemaahan. Siellä kuuli hämmästyttävän vuoropuhelun lohikäärmepuiden, juurien, käpyjen, ensilumen, myrskyn, juhannusruusun, metsän valon ja fiikuksen välillä, eikä enää voinut olla varma, kenen tahdosta oli kyse. Miten sturkturoidut istutukset ja vallaton kasvisto sulautuvat toisiinsa - vai katselemmeko satuja? Immosen teokset kantavat huolta luonnon tilasta, mutta samalla kertovat, että meillä on vielä mahdollisuus rakastaa sitä ja elää sen kanssa.
‘’Leikkimetsä-sarjan maalausten kieli on nyt täsmentynyt, jotain täytyi pienentää ja jotain suurentaa ja sitten sommitella edelleen samoihin suloisiin koreihin, ruukkuihin ja reunustettuihin maa-aloihin. Näyttelyssä on mukana keskisuomalaisen korven voimaa kuvaava maalaussarja nimeltään Korpi vastaan puutarha. Äitini ja isäni yrittivät muokata metsää kesämökillä perustamalla puutarhan sinne korpeen. Siinäkin on jonkinlainen hallinnan ja järjestyksen idea. Haluan uskoa että lopulta, isomminkin, kyllä se korpi voittaa kaikki puutarhat!! ‘’
Kasviasetelmissa luonto yritetään tuoda kotiin, Korpi vastaan puutarha teoksissa halutaan sijoittaa puutarhakasvit metsään. Kummassakin on kyse ihmisen kuvittelemasta yliotteesta luontoon. Immonen vastaa tähän illuusioon ilolla ja naurulla. Filosofit sanovat, että jotta osaisimme itkeä, meidän on osattava nauraa. Tähän perustuu myös yhden aikamme tärkeimmän ekologisen filosofin, Timothy Mortonin ajattelu. Hänen tumma ekologiansa ei ole synkkyyden ekologiaa, vaan sisältää ironian, naurunkin ja idean uudelleensijoittumisesta tähän luonnon tilaan, jossa nyt oleilemme. Ilo on ovenavaus uudelle ajattelulle.
Immosen työt kysyvät, minkälaisia suhteita meillä on ei-ihmisten; kasvien, eläinten, maan, ilman ja meren kanssa. Me olemme riippuvaisia toisistamme kaikilla elämän ulottuvuuksilla. Me liitymme välillä selvästi välillä huomaamattamme toisiimme. Immosen töissä kasvit ajattelevat. Teosten sommitelmissa ne toteuttavat omia halujaan vaikka olisivat kuinka rusettien ympäröimiä. Voi kuvitella, että asetelmista ne kaartuvat ruukkujen ulkopuolelle, siementävät ja juurtuvat uudelleen ja valtaavat takaisin haluamansa tilan. On kasveja, jotka voivat vaihtaa kukinta-aikansa päivästä yöksi, niillä on oma agendansa niin Immosen kuin biologienkin mukaan. |
Kesytön korpi voittaa puutarhan: Mikään rusetti ei pidättele luontoa Kati Immosen maalauksissa Turun Sanomat, Kulttuuri 25.4.2018, Heli Peltoniemi |
Teokset jättävät miettimään, minkälaista symbioosi kasvien (ja muiden ei-inhimillisten) kanssa voisi olla? Ehkä ajattelua ja toimintaa ilman loppupistettä. Filosofit sanovat, että epäselvyydessä oleminen on välillä tärkeää. Yleensä sitä seuraa jossain vaiheessa valaistuminen. Olisiko mahdollista kohdata kasvi ajattelemalla, että sillä on oma tajuntansa ja vapaa tahtonsa ja että se voi kokea tunteita. Kaikki tämä, vaikka kasveilla ei ole hermoja. Samalla tavalla kuin osa ihmisistä kertoo keskustelevansa kasvien kanssa ja osa hoitaa niitä vuorovaikutteisessa suhteessa, voisimme yleisemminkin yrittää tätä symbioottista prosessia Kati Immosen Leikkimetsän mielikuvin. |
Taiteilija toteaa: ‘’Oma luontosuhteeni on nautiskelevainen. Vaikka tilanne on vakava ja luonnon hallitseminen ei ole mielestäni oikein, haluan antaa itselleni ja katsojalle luvan nautiskeluun. Muuten ei tule mistään mitään, niin uskon.’’
Teksti Mari Krappala, TaT, dos.