KIRSI NEUVONEN
30.8.-18.9.2016

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin tiistaina 30. elokuuta klo 17-19
Välkommen på vernissage tisdagen den 30. augusti kl. 17-19

www.kirsineuvonen.fi

Tekeminen on minulle matkan tekoa.
Matkallani piipahtelen erilaisissa paikoissa ja viivähtelen erilaisissa tunnelmissa. Kun teos saa alkunsa ajatuksen tasolla, on sen ensin vakuutettava minut, jotta se lähtee rakentumaan tekniseksi toteutukseksi ja sen oltava tarpeeksi vahva ja kiinnostava koko tekoprosessin ajan, jotta jaksan käydä läpi koko synnytys ja toteutusvaiheen loppuun saakka. Lopputulos on useimmiten yllätys itsellenikin.
Näyttelyn rakentamisessa minulle taiteilijana on kyse tietyn tunnelman tavoittelemisesta. Yhtä paljon kuin kyse on teoksista ja niiden muodostamista tarinoista ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta, yritän tavoitella kussakin näyttelytilassa jotain sille tilalle ominaista virettä tai tunnelmaa.

Olen ollut värillisen metalligrafiikan toteuttaja jo vuosia. Välillä teokset ovat runsaita mutta välillä minun pitää toimia päinvastoin, ei lisätä vaan poistaa. Puhdistautuminen on tapa katsoa asioita uudella tavalla ja ottaa itselleen uusi haaste.

Nyt Auran Galleriassa on esillä poimintaoja vuorosoudun molemmista puolista, värikkäästä ja runsaasta sekä harmaasävyisestä ja pelkistetystä. Olen toteuttanut uusimpia teoksia harmaasävyasteikolla ja vaikka teoksessa onkin sepiaa, umbraa ja paynes greytä, on vaikutelma silti ensisijaisesti mustavalkoinen. Sävyt, viivat ja nyanssit merkitsevät tällä hetkellä yhtä paljon kuin värien sointu.
Luontopolku näyttelyssä on kyse ihmisestä ja luonnosta inspiroitumisesta. Kauneuden kaipuusta, luonnon, elämän ja ajan rytmistä. Ihmisen myönteisestä läsnäolosta ja ympärillämme olevan estetiikan huomioimisesta.

Teen eri aikakausista kuva-analyysejä – en kirjallisia – vaan piirtämällä. Taidehistoria toimii inspiraationi lähteenä. Kerään aineistoa muodista, muotoilusta, arkkitehtuurista ja luonnonhistoriallisista läheistä. Teen tutkimustyötä luomalla uuden tulkinnan, asioista, esineistä tai teoksista jotka ovat minua koskettaneet.

Matkallani taidehistorian poluille etsin menneiden taiteilijoiden teosten kautta yhtäläisiä kiinnostuksen kohteita, sommittelun lähtökohtaa ja yhteistä ajatonta tunnetta. Teokseni muodostavat yhdessä tarinan, joka on alkanut joskus ennen minua ja jatkuu minun jälkeeni. Mietin millaisilla jalanjäljillä kuljen ja ketkä polkua ovat aiemmin kulkeneet. Samaistun kaihoon – tunnelmaan unelman ja tasapainon välillä. On upeaa päästä jollain tasolla aistimaan tuota pyrkimystä. Se on matkallani äärimmäisen tärkeää.

Luontopolku
Sarja Luontopolku on lempinimeltään mustavalkoista kansallisromantiikkaa. Aiheet ovat lähtöisin Suomen taidehistoriasta; Tyttö ja harakka, Käpylehmä, Pölkkyhevonen, Tukkipoika ja Koivu ja tähti -teoksilla on olemassa esikuvansa. Teos on luupin alla – tulkitsemalla teosta jäsennän samalla kokemustani siitä.

Tunnustan rakkauteni tekemällä.

• Tyttö ja harakka - Poika ja varis, Akseli Gallen-Kallela, 1884 /Koulutyttö II, Helene Schjerfbeck, 1908
• Pölkkyhevonen – Punatukkainen tyttö, Outi Heiskanen
• Käpylehmä – Larin Paraske, Albert Edelfelt, 1893, Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, Albert Edelfelt, 1887
• Tukkipoika – Ruusunkantaja poika, Hugo Simberg, Tre Tuomiokirkon fresko, 1902-1907
• Koivu ja tähti – Gertrud Gadd, Hugo Simberg, 1903 (Kansantarina Isovihasta, Runeberg)
• Keppihevonen – Tyttö veräjällä, Helene Schjerfbeck, 1897-1092
• Ukko ja otso – Paavo, Helene Schjerfbeck
• Karhun talja – Aamu, Hugo Simberg, 1903
• Tikapuita pitkin taivaaseen - Haavoittunut enkeli, Hugo Simberg, 1903
• Paras ystävä – Tanssikengät, Helene Schjerfbeck, 1882
• Tuonelan poika – Poika ja pääkallo, Magnus Enckell, 1893
• Huuto – Kaiku, Ellen Thesleff, 1890-1891
• Toipilas – Tyttö hiekkakuopassa, Helene Schjerfbeck, 1912

Luontopolku kasvaa, kuljen läpi Suomen taidehistorian ja elän tällä kohtaa tuttujen ja rakkaiden teemojen parissa. Lähtiessäni tulkitsemaan jotain teosta uudelleen, katson sitä tarkemmin ja löydän sieltä asioita eritavoin kuin aiemmin. Kuvittelen, että samoin käy laulujen tulkitsijoille, kun he löytävät itselleen jonkin tärkeä kappaleen ja tulkitsevat sen omien kokemustensa kautta. – Antavat kappaleelle oman äänen.

Keuruu on ollut viivähdyspaikka monille tunnetuille taiteilijoille. Synnyinseudullani on ollut Akseli Gallen-Kallela. Mökkirantaamme vasta päätä löytyy Kullervon kirous teoksen mallina ollut kivi. Rakkaus suomalaiseen taiteeseen – yhtälailla, kun suomen taiteen merkkiteokset ovat rakkaita suomalaisille ihmisille, on se rakasta myös minulle henkilökohtaisesti.

Itselleni luontainen lähestymistapa taideoksiin, joita uudelleen tulkitsen, on leikkisä, mutta kunnioittava. Olen tarvinnut tätä lähestymistapaa ja kokemusta tässä vaiheessa elämääni. Koen tekemiseni olevan vuorosoutua erilaisten asioiden vahvistuessa ja toisten jäädessä taka-alalle.

Puut

Luontopolulle johdattelee myös puurivistö. Puuteoksissa on kolmen eri sarjan teoksia, joiden ilmaisussa näkyy myös pelkistetyn ja runsaamman ilmaisun välinen rytmi. Uusimmat teokset 2016 vuodelta ovat niukkavärisiä, graafisia hiiltyneitä puita, joiden oksilla asuu lintu.

Haltiattaret sarja

Vanhojen elokuvien ja historiallisten tv-sarjojen eli pukudraamojen innoittamana tein teossarjan naisista, jotka ovat eläneet jossain menneellä aikakaudella. Jane Eyre ja Kotiopettajattaren romaani sekä Valkea kuningatar-sarja toimivat visuaalisina koordinaatteina.

Halusin haastaa itseni siirtymällä enemmän värillisestä kuvankäsittelystä sävygrafiikan suuntaan. Teokset perustuvat harmaiden sävyjen skaalaan, valkoiseen liituviivaan ja ruskeansävyisiin viivapiirroskampauksiin. Kukin haltiatar on nimetty luontoon liittyvällä nimellä, Aava, Sade ja Lumi. Kaikki suomenkieliset sanat tarkoittavat jotain märkää, kylmää tai tuulista, mutta ovat myös kauniiden naisten nimiä.

Lähestyin Luontopolku ja Haltiattaret teossarjoissa aihetta teknisesti harmaa-, musta- valkoasteikolla tehden enemmän sävy- kuin värigrafiikkaa. Teosten laveerauspinta on syntynyt maalamalla vesiliukoisella painovärillä laatalle ennen syövytystä. Näin lopputulos muistuttaa enemmän litografiaa kuin perinteistä syväpainoa. Uusi väline, liitu ohjasi tekemistä myös teknisten kokeilujen pariin ja sain teoksiin hieman uutta ilmettä liitupiirrosjäljellä.

Satusoppaa sarja

Tunnetuimmat sadut alkavat ”Olipa kerran…” ja jo nämä sanat kuulleessaan tietää, että edessä on huikea matka mielikuvitukseen. ”Satusoppaa” sarjassa teosten innoittajana on ollut jokin lapsuudesta tuttu satu. Tällä kertaa olen liittänyt värillisten grafiikanvedosten satuhahmot suomalaisille niin rakkaiden Arabian liemikulhojen tunnistettaviin muotoihin. Teoksiini liittyy useimmiten jokin taustatarina tai taidekasvatuksellinen näkökulma ja tällä kertaa se on mielikuvituksen ruokkiminen satusopalla.

Arabian astioihin on vuosien aikana löytäneet tiensä eri taiteilijoiden teoksia, tunnetuimpina Tove Janssonin Muumit. Koska tunnetut sadut ovat yleistä perintöä ja tekijänoikeusvapaita päädyin etsimään itselleni tuttuja satuja. Nykyajan lapset tuntevat sadut ”Disneysatuina” animaatiopiirroshahmojen kautta ja vanhempi väki kuvitettuina satuina eri satukirjoista.

Sisarsarja

Muotokuvakokoelma henkilöistä kuvattuna takaa päin on käänteinen tulkinta muotokuvasta. Teoksissa on aivan omanlaisensa tunnelma, kun ihmisen kasvoja ei voi nähdä. Ratkaisin aiheen käsittelyn näin, jotta sain mahdollisimman paljon tilaa itse aiheelle eli erilaisille kampauksille.

Nimesin teokset Läsnä, Poissa, Paikalla ja Muistoissa ikään kuin kuvamaan henkilön olotilaa. Koulussa, mutta myös kadun vilinässä katselemme toistemme selkää enemmän kuin kasvoja. Koulumaailmassa käsitteet poissa ja paikalla ovat arkipäivää ja lisäksi läsnä sanalla on oma erityinen merkityksensä, sillä ihminen voi olla paikalla, mutta on toinen asia onko hän tilanteessa läsnä. Toisaalta ihminen voi olla poissa, mutta hänen läsnäolonsa voi tuntea esimerkiksi kannustavana henkisenä tukena.

Haaveissa, Unelmissa, Sydämessä, kertovat kaipuusta ja rauhoittumisesta omiin ajatuksiin. Taustat ovat tummuneet ja henkilö katsoo kauas, avaruuteen, taivaanrantaan tai vastarannalle, minne vain katseensa haluaa kohdentaa. Elokuvamaailmasta tuttu tunnelma on ollut tavoitteenani, loppukohtaus, jossa henkilö kuvataan takaapäin ja kaikille jää tunne, että häntä odottaa jossain tuolla tulevaisuus.

Kirsi Neuvonen