Kristian Krokforsin (s. 1952) tyylitellyt rytmikkäät maisemat ovat taiteenharrastajille tuttuja jo vuodelta 1985, jolloin hän voitti Vuoden nuori taiteilija -palkinnon. Krokfors on työskennellyt vuosikausia johdonmukaisesti samojen teemojen parissa. Hän löytää aina uuden hienostuneen näkökulman aiheeseensa, mutta perusasiat pysyvät samoina: tärkeintä on värisommittelu ja rytmi.
Kaupunkinäkymät, kylät ja puutarhojen peittämät kukkulat ovat miltei surrealistisia sukelluksia kulttuurimaisemaan. Krokfors ei kuvaa olemassa olevia paikkoja. Hänen näkymänsä ovat synteesejä eri paikoista eri aikakausina. Vaikka
suurkaupunkinäkymästä uskoo tunnistavansa Lontoon, ajattelee joku toinen sen esittävän New Yorkia.
Kristian Krokfors on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomen lisäksi ulkomailla sekä pitänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä muun muassa Englannissa, jossa hän Taideteollisen korkeakoulun jälkeen opiskeli neljä vuotta. Hänen teoksiaan kuuluu muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin ja Tampereen taidemuseon sekä lukuisten ulkomaisten julkisten tahojen kokoelmiin.
Veikko Halmetoja