Melon myötävaloon auringonpaisteessa. Musta varjoni seuraa minua hellittämättä vaikka veteen painuvat auringonsäteet imevät sitä tummaan syvyyteen. Vesi vetää minua tuonpuoleiseen. Kaksin käsin kauhon kohti elämäni päiviä. Selässäni tunnen hetken säteilevän painon.
Veteen painamani jälki katoaa vaivannäön määrästä riippumatta samassa näkymättömiin. Maalauspinta paljastaa ajatukseni ja liikkeeni kuvan. Katoavaisuuden kuvana maalaus todistaa hetkestä. Sivellin on kevyt väline.

Maaliaine on veden vastus käteni alla. Ajattelen veden vartaloa, joka läpinäkyvänä ja ympäristöään peilaavana on samanaikaisesti voimakkaasti aineellinen. En kelluisi, jollei allani olisi vettä, en uppoaisi, jollei allani olisi vettä. Väline kannattelee teostani silloinkin kun kuvan esittävyyden merkityksellisyys mielessäni hajoaa. Väriaineen kertoma todellisuus elää rinnakkaisena kuvani kanssa.
”Etkö pysty kuvittelemaan sellaista silloinkaan kun näet sen?

Onko tapahtuma niin kaukana kokemuspiiristäsi että sinun on pakko selitellä  tai nimetä se raukkamaisesti aistiharhaksi?

Onko todellisuus sinulle liian väkevä?

Ota riski. Usko se mitä näet ja kuulet. Siinä sykkivät kaikki ne salaiset vihjeet,  jotka olet tuntenut elämäsi reunojen ympärillä.”

Don DeLillo, Esittäjä
Sisääntuloaulan huomiotaherättävin elementti on taiteilija Kristiina Uusitalon valtava, valon ravitsevasta voimasta todistava taideteos “Valon varassa”

Malmin Sairaala, Helsinki