Puhetta on vaikea kuulla ja mahdotonta tajuta. Kaikki on selkeää ja ilmeistä. Muodot hajoavat ja lliittyvät toisiinsa jatkuvasti.”
Maria Matinmikko: Valkoinen, ntamo 2012
Mietin maailman merien ja rantojen täyttymistä käsittämättömillä esineillä. Oman mieleni paljaus elää siinä rinnalla. Kaikki arvokas meissä vaatii tilan. Ehkä salaisen. Väistelen tietoisuutta maailman täyttymisestä hylättyyn materiaalin. Mutta se täyttää minut. Samalla katselen sitä kaikkea hiljaisesti ja kiihkeästi.
Valoon sulanut tila pitelee allaan valtavasti värejä ja muotoja jotka pyrkivät esiin. Torjuttava, vieras ja vastenmielinen on tullut osaksi meitä.