|
Miina Äkkijyrkkä tunnetaan runsaista ja suurieleisistä maalauksista. Ne pysäyttävät katsojan tarkkailemaan vasikan sielua, ilmettä ja olemusta. Äkkijyrkkä on teoksissaan usein tarkkailija, hän seuraa navetan elämää ja seuraa tapahtumia. Harvoin kuitenkaan täysin sivussa. Tähän osaan pääsee myös katsoja. Joissain teoksissa liike on niin vahva, että lehmälauma tuntuu vastaanottavan katsojan juoksemalla kohti riehakkaasti ja vauhdikkaasti.
Äkkijyrkän maalaukset ovat häpeilemättömän tunteellisia, piiroksellisia ja teatraalisia. Ne ovat kuin värikäs kevätlaitumelle juoksenteleva hallitsematon karja. Tarkemmin tarkasteltuna persoonallisia lehmiä, värikäs kirjo niiden katseita, luonnetta ja ominaisuuksia.
Miina Äkkijyrkkä palaa muistoihin lapsuudesta ja tunnettuihin lehmäaiheisiin Auran Gallerian yksityisnäyttelyssä. Huhtikuussa alkava näyttely esittää kevätlaitumelle kirmaavia vasikoita sekä sarjakuvallisia maalauksia Äkkijyrkän elämänkerrasta lapsuus- ja nuoruusajoilta. Aiemmin Äkkijyrkkä on maalannut galleriassa performanssina uusia teoksia alulle tai viimeistellyt vanhempia.
Miina Äkkijyrkkä, (s. 1949). Suomalainen taiteilija, karjakko ja perinteisen suomalaisen karjan puolustaja. Äkkijyrkkä tunnetaan erityisesti värikkäistä lehmäaiheistaan ja veistoksistaan. Hän on käynyt Ypäjän hevostalouskoulun 1965–1966 ja Pohjois-Savon käytännöllis-tietopuolisen karjatalouskoulun 1967–1968, minkä jälkeen hän pääsi Suomen taideakatemiaan, josta valmistui 1973.
Suurelle yleisölle Äkkijyrkkä on tullut tutuksi valtavista metallilehmistään, jotka on koottu vanhoista auton osista. Upeat teokset ovat valtavan suuritöisiä ja vaikeita kuljettaa ja pystyttää. Moni tunnistaa hänen JOY teoksensa Sörnäisten rantatieltä. Työ koostuu kahdesta lehmäaiheisesta peltikonstruktiosta, jotka Suomen valtion taidemuseo hankki nykytaiteen kokoelmaansa 2000-luvun alkupuolella. Tunnustuksena elämäntyöstään Äkkijyrkkä sai kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2002. Taidepiirien ulkopuolella lopullinen läpimurto tapahtui, kun hän suunnitteli Marimekolle lehmäkuosin 2007. |