MILLA KUISMA
|
Tulikärpäset, öljy ja akryyli kankaalle, 140 x 120 cm, 2023
|
Vaihtuvat asetelmat
Olen asetellut näyttelyn teoksiin esineitä, olioita, koettuja paikkoja ja kuviteltuja näkyjä. Erilaiset olemisen muodot ja ajalliset kerrokset kietoutuvat maalauksissani yhteen. Tämä linkittyy kollaasia muistuttavaan maalaustapaan, jossa kokonaisuus rakentuu useasta toisiinsa liitetystä osasta.
Maalausten päällekkäin limittyvät kerrokset peittävät ja paljastavat tekoprosessin vaiheita. Olen leikitellyt jännitteillä pinnan ja syvyyden sekä elottoman ja orgaanisen välillä. Maalaamiseen sisältyy tekemisen iloa, epävarmuuden sietämistä, luopumista ja löytämistä.
Teoksissa on merkkejä ajan kulumisesta ja muutoksesta. Asetelmia värittää pysymättömyys. Järjestellessäni maalausten elementtejä olen pohtinut tasapainoilua hallinnan ja hallitsemattomuuden välillä. Elämä ei asetu halumme
mukaan, vaan versoo, rönsyilee, kuihtuu ja antaa tilaa uudelle.
Milla Kuisma (s. 1980) on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta 2005 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2019. Kuisman teoksia on ollut esillä useissa
yksityisnäyttelyissä ja ryhmänäyttelyissä eri puolilla Suomea. Hänen maalauksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa ja Ruotsin valtion taideneuvoston kokoelmissa.
yksityisnäyttelyissä ja ryhmänäyttelyissä eri puolilla Suomea. Hänen maalauksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa ja Ruotsin valtion taideneuvoston kokoelmissa.