MINNA
|
|
|
|
|
|
|
|
"Olen keskittynyt öljymaalauksissani urbaaniin maisemaan, jossa voi kokea yksinäisyyden ja vieraantumisen tunteita, mutta myös lohdullista rauhaa ja tarttumista ohikiitävään hetkeen. Kuvaan yksityiskohtia ja tunnelmia, joissa ihminen kohtaa itsensä, toiset ja tilan sekä kokijana että sivustakatsojana".
|
|
|
|
"Minulle on tärkeätä tuoda maalauksissani esille sitä todellisuutta jonka näen ja paikkoja joissa kuljen. Maalaukseni ovat aina olleet valon ja varjon vuoropuhelua. Pohdin työskennellessäni asioiden merkityksellisyyttä ja turhuutta, fyysistä ja mentaalista mittakaavaa, kauneuden ja rumuuden rajapintaa, yksinäisyyttä ja rauhaa, kiirettä ja näkemättä katsomista. Riisun yksityiskohtia ja pelkistän, annan valon korostaa asioita ja pysäytän sattumanvaraisia hetkiä."
|
|
|
|
|
|
|
|
Näyttelyarvio: Valon ja varjon vuoropuhelua
Minna Sjöholm
Auran galleria 18.12. asti.
Yömaalaus on aivan oma lajinsa. Päivänvalon vähetessä näköhavainto pelkistyy, yksityiskohdat riisuutuvat, värit sammuvat. Pimeyttä haastamaan jäävät katulamppujen halot, näyteikkunoiden valoakvaariot, moottoriajoneuvojen valot.
Yöllisen kaupunkimaiseman hienoimpia tulkkeja on yhdysvaltalainen, pääosin Englannissa työskennellyt James McNeill Whistler (1834–1903). Hänet tunnetaan erityisesti Thames-joen verkkaasti virtaavaa uomaa kuvaavista pelkistyksistään. Whistler nimesi maalauksensa usein nokturnoiksi, ranskan kielen yöllistä tarkoittavan musiikkitermin mukaan. Kuuluisin näistä on abstraktia hipova Nocturne in Black and Gold, The Falling Rocket (1874).
Whistlerin hengenheimolainen oli Tukholman Riddarfjärdenin sinisen hetken kuvaaja, ”blåmålaren” Eugène Jansson (1862–1915). Myös norjalainen symbolisti Edvard Munch (1863–1944) maalasi yötä, mutta hänen seksuaalisia draamojaan valaisivat Pohjolan valkeat kesäyöt. Amerikkalaisen Edward Hopperin (1882–1967) urbaanit yövistat – huoltoasemat, motellit, autiot kadut – kertovat yksinäisyydestä ja vierauden tunteesta. Helsinkiläinen Thomas Nyqvist (s. 1955) on yöllinen vaeltaja, jonka tummilla takapihoilla ja melankolisilla jättömailla valo pisaroi vain sattumanvaraisesti.
Myös turkulaisen Minna Sjöholmin (s. 1971) yömaisemat välittävät yksinäisyyden ja vierauden tunteita. Pitkätukkainen tyttö tapailee Hopperin kuulun Nighthawks-maalauksen (1942) manhattilaisen yökahvilan yhdessä mutta yksin -tunnelmaa.
Kankaanpään Taidekoulusta vuonna 1999 valmistunut Sjöholm jatkaa Auran gallerian näyttelyssään valon ja varjon dialektiikan tutkimista maalaamalla yöllisten maisemien lisäksi nyt myös porrastiloja, pionikukkia, jopa asetelmia. Sjöholmin pääaihe on kuitenkin edelleen Aurajoki. Yö tummentaa myös Auran rannat mutta maisemasiluetit ja siltojen valot mahdollistavat paikan identifioinnin. Pitkä ja kapea Maisema 2 on kaikista jokimaisemista abstraktein mutta myös puhuttelevin.
Sjöholmin maalausten värimaailma on sinivoittoista tai akromaattista. Hienosti työstettyjen maalauspintojen smaragdimainen syvyys perustuu monen päällekkäin applikoidun laseeraavan öljymaalikerroksen käytölle.
Sjöholm on vähentänyt aiemmille töilleen tyypillistä pyyhkäisevää elettä. Nyt aikaa implikoi enää valokuvasta lainattu, pitkäkestoiseen valotukseen viittaava liike-epäterävyysefekti.
Yö voisi olla monenlaisen draaman näyttämö, mutta Sjöholmin melko staattisten sommitelmien tunnelma on rauhallinen, jopa unelias. Kohteet nähdään etäältä ja siksi maalausten emotionaalinen teho tahtoo jäädä etäiseksi.
Whistleriä syytettiin aikanaan maalaussuorituksen ylimalkaisuudesta. Hän puolustautui sanomalla: ”Tule sumuisena yönä minun kanssani laiturille ja kerro, minkä kohdan näet puuttuvan minun Nocturnestani”. Yön mysteerin kokemista voisi tavoitella nauttimalla Sjöholmin kauniisti laseeratuista maalausobjekteista Frédéric Chopinin pianolle sävellettyjen nokturnojen kera.
Lars Saari