|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ateljeeni Oulun Pikisaaressa on saaressa keskellä kaupunkia. Ympäröivä kaupunki loistaa, kolisee, savuaa ja aina jostain kantautuu basson ääni tai vesivoimalan porttien varoitusujellus (joka kuulostaa yleisvaroitukselta).
Kuitenkin ateljeeni ullakolla on hiljainen unohduksenkaltainen paikka. Talo on yli sataviisikymmentä vuotta vanha, ja sen seinien sisällä on eletty niukkaa ja vaatimatonta elämää. Pyykkimummo teki täällä ullakolla raskasta työtä, kiiveten jyrkkiä lämmittämättömiä portaita ylös ja alas.
Viimeiset vuosikymmenet ullakolla on tehty taidetta. Luonto tulee lähelle kattoikkunoista. Aurinko ja Kuu loistaa sisälle. Työskennellessä katto katoaa, tunnen olevani jollain avoimella lavalla tuulen ja pilvien seurassa. Kannan maalauksiani samoissa jyrkissä portaissa.
Kuuntelen työskennellessäni äänikirjoja, podcasteja, musiikkia. Kuuntelen, miten vaikeista tilanteista ihmiset ovat selvinneet. Olen itse hiljaa, mutta haluan kuulla niitä, jotka pystyvät tarinansa kertomaan. Ateljeevieraat avautuvat hyvin henkilökohtaisista kokemuksistaan. Ilman tarinoita ei maalauksiakaan syntyisi, mutta maalauksesta lopulta riisuutuu pois pelot ja vaikeudet. Haluan onnellisen lopun, valon tai toivon, jota kohti kulkea.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
